Kangasala 7.11.2009

     Hyvää Taiston päivää

 No pelkkää taistoahan tämä elämä joskus on. Minun pitäisi nimittäin olla paraikaa Saksassa tutustumassa Juhnden bioenergiakylään, ja sieltä huomenna Hannoverin Agritechnica messuille. Vaan enpä lähtenyt, en. 37,72 näytti eilen illalla kainalomittari, mitä lie possutautia, tai joku muu flunssa, kyllä v..harrmittaa. No kerkiää tänne sivuille purkaa tuntojaan.

Kehitys kehittyy, sanotaan. Moottorikelkkailunäyttelyille näyttää käyvän samoin, päin pyllyä koko homma. Ennen oli maassa kaksi merkittävää näyttelyä. Siis Rovaniemellä paikallisen kelkaseuran näyttely ja etelän ”ykkönen” meillä SafKe:lla. tein näissä omissa näyttelyissä näytteille asettajien keskuudessa haastattelut kahtena vuotena. Päähuoli oli osastovuokrien hinta ja toisena näytteille asettajien henkilöstökulut. No mehän annettiin osastot melkein ilmaiseksi verrattuna esim. Pirkkahallin taksoihin ja myyjien palkat ei ole meidän päätettävissä. Teknisen kaupan liitto on moottorikelkkamaahantuojien yhteenliittymä joka sitten lopulta lopetti tämän meidänkin näyttelyn. No hehän ovat nyt sitten pitäneet näyttelyt sekä Jyväskylässä pari kertaa että kerran Helsingissä (voin muistaa väärinkin ). Sieltähän se kokonaisedullinen konsepti sitten tuli, meidän koko lauantain kestänyt näyttely oli pituudeltaan ihan maksimi sanoivat. Nyt oma näyttely alkaa jo perjantaina ja kestää siis kolme päivää plus kasaus ja purku, se siitä kalleudesta. Samalla kun lopetettiin mahtikäskyllä nämä harrastajaseurojen talkoonäyttelyt huolehdittiin siitä että näyttelyn mahdollisesta tuotosta ei tule kyseisen lajin hyväksi EUROKAAN.

  Lunta sentään on taas satanut, ehkä kun paranen voin koettaa kelkkaani pitkän kesän jälkeen.

  Katselin BRP sivuilta paikallisten kauppojen ja huoltoliikkeiden listaa ja huomasin Kangasalan kohdalla Ski Doota huoltavan JO Motor ky.

Kyseessä on aikoinaan Moto Rent:issä työskennelleen Jarno Oinosen uusi yritys. Toimipaikka on sama Lentolantie 21 kuin Silankin aikana. puh: 0405863827. Firma erikoistuu Sea ja Ski Doo vehkeitten huoltoihin, toki uuden ostajien kannattaa varmaan kysyä täältäkin tarjousta.

TOINEN LAPINREISSU 2009

alkoi torstaina puolilta päivin. Aikomuksena ei ollutkaan ajaa sen pidemmälle kuin Ouluun. Hyvin nukuttu hotelliyö keventää ajomatkaa ihan kivasti ( Sokos-hotelli Arina ) ja Rovaniemen kelkkatehtaalla oltiin kevyesti lounaan jälkeen. Sisälle Hi Aceen nostettiin Lynx 600 E-tech pätkä ja peräkärryyn SkiDoo 1200 Renegade 4T ( tyyppimerkit voi olla vähän sinne päin, kun noi kirjainyhdistelmät ei oikein jaksa kiinnostaa kun on ajelua luvassa). Tällä kuormalla sitten jatkettiin Saariselälle. Aamulla lähtö kelkoilla Ivaloon, siellä Ylä-Lapin Moottorikelkkakerhon 30-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettiin kelkkakrossin SM-osakilpailu. Moottoriliiton puheenjohtaja J.Halme avasi tapahtuman ja oli erikseen vielä iloinen siitä että sai saapua paikalle, tilanteeseen sopivasti moottorikelkalla. Hän siis ajoi sillä nelari-Renegadella.ONNEA VAAN KELKKAKERHOLLE.

Krossirata sijaitsee Ivalosta pari kilometriä pohjoiseen, aika lähellä Tuovigummin verstasta. Rata sinänsä on ihan makea, mutta katsomo aivan uskomattoman hieno. Rataa reunustaa läntiseltä sivultaan korkea mäki, tämän mäen päältä näki käytännössä koko ratakierroksen, tosi hieno seurata kilpailua.

Seuraava päivä lilluttiin sitten Saariselän kylpylässä, ihan kivaa sekin.

Maanantai ei tuonut tällä kertaa arkea vaan kaikkihan oli yhtä juhlaa kun kerran harrastuksen parissa ollaan. Autolla siirryttiin hiukan pohjoisemmaksi, tarkemmin Inarin Riutulan Vasatokka nimiseen nuorison leirikeskuksen. Joku vanhempi voi muistaa Riutulan siitä kun se viisikymmentäluvulla oli vielä lastenkoti, ja jouluisin NATO-joukot kävi viemässä joululahjoja maailman pohjoisimman lastenkodin lapsille. Nykyisin paikalla on kunnan omistama leirikeskus, johon voi majoittua kyllä ihan aikuisetkin. Kannattaa pitää mielessä kun sielläpäin ajelette, hinnat on kuulemma ihan suorastaan halvat.

Tiistain aamu oli vähän samea, mutta silti lähdettiin Muddusjärveä pitkin Kaamasen kautta pohjoiseen. Puusto väheni pikkuhiljaa lähes olemattomiin niin kuin entisajan stereotestissä. Lopulta oli vain siellä täällä muutamia vaivaiskoivuja. Tuuli olin siivonnut lumet pois ja vauhti laski väkisinkin melko alhaalle. Reilu viisikymmentä kilometriä Kaamasesta saavuttiin Johtijärvi nimiselle kodalle. Siellä näkyikin jo olevan tulet valmiina, kaksi Oululaista nuorukaista kertoi illalla tulleensa Nuorgamista ja päättivät sitten jäädä kodalle yöksi. Hyvin näytti pojilla olevan asiat, untuvapussit, ilmapatjat, hyvät eväät ja kaikki hyvin. Omat eväämme kelpasivat myös ja reittikuulustelun jälkeen päätettiin jatkaa matkaa poroaidan sivua koilliseen. Ei näytä tuo poromiehen hommakaan niin kadehdittavalta, kelit on mitä on ja aitaus laaja. Nimittäin sitä poroaitaa seurattiin ainakin viisikymmentä kilometriä, ja aita vaan jatkui vielä siitäkin. Siis käännyimme vasemmalle Sevettijärvi-Nuorgam reitille Skietsaras-kodan kohdalla. Ja aava lakeus senkuin vaan jatkui, taas joitakin kymmeniä kilometrejä puutonta ylänköä. Oli siellä puita vielä jokunen vuosi sitten, vaan nyt oli tunturimittarin toukat syöneet koivut hengiltä, vähän jo kalseankin näköistä.

Pulmanki-järveltä jo näkyi Norjan ja Suomen raja, vaikka vielä Nuorgamiin olikin reilu kymmenen kilometriä. Lopulta perille Nuorgamin lomakeskukseen päästiin ja tietenkin heti saunaan. Lomakylä sijaitsee aivan Tenojoen rannassa miltei Suomen pohjoisimmassa kohdassa.

Seuraavana aamuna olikin jo ilma selkempi, ja pakkastakin aamuvarhaisella kolmekymmentä astetta, aamupalan jälkeen enää reilu kaksikymmentä miinusta ja me tietenkin paanalle, siis ojan ( lue Teno ) yli Norjaan ja reitin pääkin lopulta löytyi, sitä pitkin suoraan pohjoista kohti. Ei ollut sielläkään lunta muuta kuin liukujen voitelun verran, mutta kiviä toki sitäkin enemmän. Viisikymmentä kilometriä ylänköä ja takaisin joen jäälle, jäätä niin pitkälle kun reittiä piisasi ja sitten rantapenkalla kulkevaa tietä sulan meren äärelle.

Sieltä takaisin ja joen itärannalle etsimään reitin päätä seuraavan tunturin yli itään päin. Reitti löytyi mutta täällä oli jo sitten lunta vähän liikaa, vähemmän ajaneet matkalaiset olivat muutaman kerran kiinni ja teimme päätöksen ajella jokea pitkin Tana-kaupunkiin kahville. Aikamoinen joki se Teno näyttää olevan, pitänee käydä joskus kesällä katsomassa se sulanakin.

Seuraava aamu ei ollut yhtään sen lämpöisempi, mutta kotiin päin piti lähteä. Kaikki varoittelivat kivisestä reitistä, mutta tällä kertaa jälki tuntui jo lähes ajettavalta ja Utsjoen tiehaarassa oltiin melko pian ja Johtijärven laavullekin saavuttiin niin hyvissä voimissa että puolikas tupla-patukka riitti lounaaksi. Keli ja reitti tuntuivat koko ajan vain paranevan ja kuorman teko Inarissa ja ruokailu juuri korjatussa Ranta-Marissa saatiin suoritettua niin että autolla päästiin Rovaniemelle vielä valoisan aikana.

Ihan kiva kierros, en kyllä suosittele ihan ensikertalaisille ainakaan ilman kokenutta kaveria. Merkkaus on välillä muutaman sata metriä ihan kateissa, pitää vain uskoa että kyllä se tänne päin ainakin viimeksi oli.

Samoin näillä ylängöillä saattaa sumu tai tuisku yllättää ja peittää näkyvyyden täysin, silloin ovatkin jo hyvät neuvot tarpeen.

Tällä retkellä pääsin sen lyhyen E-techin lisäksi koittamaan 600 X-trim E-techiä ja 600 Commanderia. Kelpo vehkeitä kaikki, mutta omaan talliin taitaisin ottaa X-trimmin mieluiten, vakaa ajettava, silti kääntyy ja kulkee. Commander oli hiukan kankea, niinkuin uskoa sopiikin ja pätkä minulle ihan liian vikuri. Polttoaineen kulutus näillä tuntui ihan kohtuulliselta, yhdentoista ja kolmentoista litran välillä sataselle, ja mikä hauskinta minkäänlaista hajua ei tuntunut. Ja mikä siinä olisi haissutkaan kun kaksitahtiöljyä kuluu vain pari litraa tuhannella. Aika vehkeitä.

    Täältä tähän: ASKO

Nyt on sitten taas Lapissa käyty

  Eikä huono reissu ollutkaan. Pyhätunturilla asuttiin kaverin serkun mökillä, hieno mökki. Reittejä Pyhällä ainakin kartan mukaan on vähän joka suuntaan, totuus vain usein on eri mieltä kartan kanssa. Alkulämmittelyksi kierrettiin Luostolle pohjoisen reitin kautta ja takaisin luomu-välireittiä. Vaihtelevaa pattia mutta missäpä ei olisi. Seuraavana päivänä olikin sitten vuorossa Kemijärvi. Maisemat reitillä komeita, pohjat vaihtelevia, välillä myös yksi rautatien tasoristeys ( ? ). Perillä Kemijärvellä merkkaus olematonta, piti vain ajaa huoltoasemien toteemien mukaan. Huoltikselta kyseltiin että miten sinne ” maailman suurimpaan ” moottorikelkkamuseoon pääsee. Kaittiöltä löytyi nainen joka tiesi missä museo on ,mutta reitti sinne menee ”kai tossa järvellä, mutta varokaa vähän kun se ei aina ole oikein hyvin jäässä”. No kertoi se rouva myös että museon vieressä on lämpövoimala, niin että piipun mukaan oli hyvä suunnistaa. Perille päästiin hengissä, kerrottiin kyllä museomiehille, että merkatkaa nyt jotenkin moottorikelkoillekin tänne reitti, jos vaikka vieraita tulisi. Se museo on muuten auki vain sopimuksesta, siis soitto ennen paikalle ajoa niin ovi aukeaa. Numeron löytää netistä www.giant.fi, tai googlaamalla kemijärvenmoottorikelkkamuseo. Museo sinänsä oli oikeasti aikamoinen, siis yli sata kelkkaa ja ties mitä kapistuksia vielä lisänä. Koko moottorikelkkailun kotimainen historia on kyllä uskomattoman hyvin esillä, Lisänä vielä paikalla olleet museomiehet Sauli Koskiniemi ja Esa Kuha, joiden kertomukset täydensivät elämystä vielä entisestään. Pari muutakin kelkkamuseota nähneenä voin sanoa ettei Kemijärveläisten tarvitse yhtään hävetä, hieno museo.

Seuraava päivä olikin retken ns. tiedostava osuus. Ensin ajeltiin Suvannon kylään, joka siis jäi aseveljiltä viimesodan loppukähinöissä polttamatta, kiva paikka ja kahvit tulella. Siitä jatkettiin Pelkosenniemelle päin, aikeena suunnata kohti Savukoskea. No yritykseksihän se jäi, reittimerkit pääosin lahonneet olemattomiin-- peukalon vahvuista pajua keskellä väylää—ainoa ajojälki johti jonkun paikallisen kalamiehen mökille. Siis ei kannata uskoa että kartassa oleva ”kelkkareitti” olisi myös luonnossa olemassa, siellä on reitti vain jos joku on sitä ylläpitänyt. Näissä kannattaa olla tarkkana ettei jonkun lomamatkan aikataulua rakenna liian tiukaksi, jos vaikka reittiä ei olekaan olemassa.

Pelkosenniemen Shelliltä sai sentään ruokaa ja matka jatkui, toki vain takaisin ja saunanlämmitykseen.

  Tehtiin me vähän kelkkaremonttiakin. Jarin jammu 600 söi pakosäätimen vaijerinsa ja siinä meni samalla myös variaattorin remmikin. Uskottiin laitteen kestävän ilman säätimiä ajoa, asennettiin paikalle ( jo kymmenen vuotta telineessään odottanut ) vararemmi, joka kiitti luottamuksesta kuusi kilometriä myöhemmin. Tulitikkuaskin kokoiset remminpätkät rummuttivat kuulemma vasenta saapasta niin kovasti että Jari suunnitteli jo turvakenkien hankintaa, sentään rautakärjet ja muut. Kelkka hinaamalla Luostolle, ehjät kelkat mökille---jako kahteen—Kemijärvelle remmikaupoille ja jammun hakuun eri porukat. Illalla oli ehjiä hihnoja oikein kaksittain ja konehan pelasi paremmin kuin monen uusi.

Viimeinen päivä oli sitten jo vähän kylmää, -26 näytti mittari aamulla. Päivällä aurinko lämmitti ja mieli oli muutenkin korkealla. Ajeltiin Ylä-luoston  ( hulppeat maisemat—kannattaa käydä ) kautta Sodankylään. vaihtelevaa reittiä ja perillä se ikuinen ongelma----ei tuon taivaallista viittaa. Miten hyvänen aika ne luulee kenenkään viitsivän tulla kylälle palveluiden ääreen, kun tähdistä joutuu navigoimaan taajaman keskustaan, ja ajamaan ihmisten pihojen läpi ja pitkin katuja. Puhumattakaan siitä että Sodankylän läpi kulkee kaksi jokea, toinen ihan vahvassa jäässä ja toinen miltei avovettä. Tämän auki olevan joen ovat vielä ”ystävälliset” paikalliset Sledneckit ajelleet hankisahoillaan jälkiä täyteen niin että outo voisi luulla jään kestävän alle sadankin vauhdissa, vaan eipä kestä. Tämä on lähes rikollista toimntaa.

SIIS ÄLKÄÄ USKOKO VESISTÖLLÄ OLEVIEN JÄLKIEN KESTÄVYYTEEN

Mehän ei onneksi uitu, ja tankit saatiin täyteen ja vatsat.

Siinä sitten se retki.

     ASKO       

    Ei meinaa sitten jaksaa tulla lunta

  Koko ajan kyllä räpsii jotain, mutta kun vielä lämpötila pysyisi pakkasen puolella.

Ei se hyvältä näyttänyt Wisconsinin St Germainin kelkkaseurankaan reiteillä. Meinaan netissä kävin katsomassa Bo-Boen  seuran kotisivuja, lunta vajaat kymmenen tuumaa, mutta reitit auki ja tampattu. Ennen muistan jouluna siellä olleen jo täydet ajokelit.

Ensimmäiset kerholaiset ovat jo Lapissa ja Levillä jo lunta yli puoli metriä ja reiteistä auki 150/886 km. Ei vielä hyvältä näytä, mutta tyhjän voittaa.

Joskus alkuvuosina tuli pohjoiseen ängettyä heti kun lunta tuli, pakkaset vaivasi---huonot jäät pelotti----reitit terävällä patilla ja lanaamatta----ilman kosteus jäätyi ajolaseihin.

Kerrankin Hossassa oltiin Safken porukalla itsenäisyyspäivää ( tästä porukasta on muuten kuvakin galleriassa, totisia ukkoja ryyppylasit kourissa ). Hikinen tukka jäätyi pystyyn jo autolta hotellille kävellessä, pakkasta 35 astetta. Pohjaton lumi peitti, muttei pehmittänyt kantoja-----könkkiä vinoon silti vain kahdesta kelkasta.  Itselläni petti terveys jo ensimmäisen ajopäivän jälkeen, katselin Tuntematon Sotilas elokuvaa neljänkympin kuumeessa. Onneksi Riston lääkelaukusta sain syöntiin penisiliinikuurin, ja tautihan  hellitti jo kotimatkalla. Oltiin muuten reissulla seuran kahden kelkan vuokrakärryllä ja veturina Hanun Toyota Celica.  Eihän se meinannut jaksaa vetää------siis Eurovagon kulki perässä kuin ohi pyrkien ja me tietysti koetettiin edeltä karkuun. Välillä oli lähellä jo ylittyä autolle ja perävaunulle suurin sallittu nopeuskin.  Se siitä reissusta.

Hauskaa Joulua kaikille

      MORO

 Sovittiin tässä Safken uuden hallinnon kanssa että voisin alkaa purkaa ajatuksiani täällä kerhon sivuilla, vähän niin kuin kolumnisti ( ei siis kommunisti ) joissain lehdissä tekee. Ihan mielelläni kirjoittelen kokemuksistani muidenkin luettavaksi.

Mieluiten kertoisin ”lauantain toivottujen” tavoin retkistä ja kokemuksista joista voisi olla muillekin hyötyä, siis retkistä alueelle johon lukija ensikertaa on juuri menossa. Seuraa toivomus: TOIVOKAA JUTTUJA ALUEISTA JA ASIOISTA JOTKA KIINNOSTAA. Tottakai jokainen mieluiten tekee jotain josta voisi olla hyötyäkin, niin minäkin.

Älkää kuitenkaan luulko että tietäisin ihan kaikesta kaiken, en totta vieköön, mutta olen kyllä aika peto ottamaan selvää. Siis minut tavoittaa parhaiten osoitteesta:

asko.keskinen at pirkanmaa.mtk.fi     (jostain syystä tämä kirjoitusohjelma ei tuntenut at.merkkiä, mikä lie syynä siihen) kirjoitelkaa.

Vielä kun oppisin lisäämään näihin juttuihin asiaankuuluvia kuvia, niin olisi vieläkin parenpi.

         Kirjoitellaan:ASKO